Futiksen on muututtava!

Futiksen MM-kisat kaikkine kentällä tapahtuvina korneina lieveilmiöinä ovat viimeistään osoittaneet, että futiksen on muututtava. Filmaamiset ja korttisirkus on saatava kuriin.
Siihen on yksinkertainen ratkaisu; videotarkistukset. Nykytekniikalla epäselvissä tilanteissa tuomarit saavat videotuomareilta hetkessä korvanappiinsa tarkemman ratkaisun.
Ehdotuksia:
1) Pallon sisään mikrosiru, joka antaa kentän ulkopuoliseen "komentokeskuksen" videoscreenille millin tarkasti pallon sijainnin. Esimerkiksi jos pallo on epäselvässä tilanteessa maali tai ei, niin tuomari ottaa "Madonna-mikillä" yhteyden kolmihenkiseen asiantuntijaraatiin, joka tekee ratkaisun hetkessä. Ns "nahkapäätöstä" ei voi tulla, koska ylituomareita on kolme.
2) Samalla tekniikalla nähdään epäselvät rangaistusalueella tapahtuvat kaatumiset, käsivirheet ja muut rikkeet.
3) Jos ylituomarit havaitsevat pelaajan filmanneen,on sanktiona heti ulosajo.
4) Jos pelaaja loukkaantuu/on loukkaantuvinaan niin pahoin, että jää kieriskelemään rikkeen jälkeen kentälle,hänet poistetaan kentän ulkopuolelle 10 minuutiksi.
5) Rajaheiton voisi valita rajapotkuna.
6) Muurissa saa olla vain yksi pelaaja.
7) Jos maalivahti otetaan pois,tilalle saisi ottaa kaksi lisäpelaajaa.
8) Puskumaali toisi joukkueelle kaksi maalia.
9) Viimeisen 15 minuutin aikana tehdyistä täysosumista joukkue saisi kaksi maalia.
10) Mikäli maalivahti tekee vastustajan verkkoon maalin, se toisi neljä maalia.
11) Rankkarista saisi vain 0,5 maalia.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home